Kokkikartano mukana energiatehokkuussopimuksen seuraavallakin kaudella

Snellmanin Kokkikartano on liittynyt ensimmäisten yritysten mukana energiatehokkuussopimuksen seuraavallekin kaudelle – vuosille 2026–2035. Sopimuksella sitoudumme edelleen jatkamaan toimintamme energiankäytön tehostamista vuoden 2035 loppuun mennessä.
– Olimme mukana jo edellisillä energiatehokkuussopimuskausilla, joten meistä tuntui luontevalta jatkaa. Haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme energiatehokkaammaksi ja olemme onnistuneet saavuttamaan tavoitteet hyvin, kertoo Klaus Holma, Snellmanin Kokkikartanon kiinteistöpäällikkö.
Kokkikartanolla on pitkään tehty töitä energiatehokkuuden parissa. Sopimus on ollut hyvä tuki toimintamme energiatehokkuuden kehittämiseen pitkäjänteisesti ja olemme aktiivisesti voineet seurata tavoitteiden toteutumista. Se on tukenut meitä energiakustannusten pienentämisessä ja päästöjen vähentämisessä sekä tekee työstä hieman näkyvämpää.
Mikä on energiatehokkuussopimus?
Energiatehokkuussopimukset ovat valtion ja eri toimialojen välisiä sopimuksia, jotka ohjaavat teollisuutta, energia- ja palvelualaa, kiinteistöalaa sekä julkista alaa energian tehokkaampaan käyttöön vapaaehtoisin keinoin. Yritykset liittyvät elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen allekirjoittamalla erillisen liittymisasiakirjan oman toimialansa toimenpideohjelmaan ja sitoutumalla tehostamaan energiankäyttöään siinä esitettyjen toimenpiteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Elintarviketeollisuudella on oma sopimukseen liittyvä toimenpideohjelmansa, jota Elintarviketeollisuusliitto (ETL) koordinoi. Nyt alkava sopimuskausi on järjestyksessään neljäs.

Energiatehokkuussopimukset ovat vuosikymmenten saatossa vakiintuneet osaksi Suomen energiapolitiikkaa. Niillä on tärkeä rooli Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa ja ne tukevat Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Energiatehokkuussopimuksiin on sitoutunut laajasti valtionhallintoa ja eri toimialoja. Mukana ovat työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, Energiavirasto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Elintarviketeollisuusliitto, Energiateollisuus, Kemianteollisuus, Metsäteollisuus, Teknologiateollisuus, Kaupan Liitto, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Autoalan Keskusliitto, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli, Kuntaliitto ja Maakuntien tilakeskus.
Lue lisää: https://energiatehokkuussopimukset.fi
Lisätietoja:
Klaus Holma, kiinteistöpäällikkö, Snellmanin Kokkikartano Oy, puh. 050 4327 375, sposti: klaus.holma(a)kokkikartano.fi
Vilma Wiitakorpi Björkman, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Snellman-konserni, puh. 050 3080 879, sposti: vilma.wiitakorpi-bjorkman(a)snellman.fi