Erkki Järvinen eläkkeelle keväällä, Markus Hellström Snellmanin uudeksi konsernijohtajaksi

Lehdistötiedote 19.12.2022.  Snellmanin konsernijohtaja Erkki Järvinen on jäämässä eläkkeelle ensi kevään aikana. Keväällä 63 vuotta täyttävä Järvinen on toiminut Snellmanin konsernijohtajana helmikuusta 2018 lähtien. Sitä ennen hän ehti toimia Oy Snellman Ab:n hallituksessa seitsemän vuoden ajan.

–  Pitkä taipaleeni Snellman-konsernissa on lähestymässä loppusuoraa. Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana tämän hienon yrityksen kasvutarinassa ja myös ylpeä siitä, mitä vaikeissa toimintaolosuhteissa olemme yhdessä saavuttaneet, toteaa Erkki Järvinen.

– Erkki Järvisellä on ollut keskeinen rooli yrityksen liikevaihdon ja tuloksen kasvattamisessa. Haluan jo nyt kiittää häntä erinomaisesta yhteistyöstä kuluneiden vuosien aikana, sanoo Snellman-konsernin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagerholm.

Uudeksi konsernijohtajaksi on nimitetty Markus Hellström, 48. Hän on työskennellyt pitkään Fazer-konsernissa ja toimii tällä hetkellä Fazer Makeisten toimitusjohtajana. Hellström aloittaa tehtävässä kevään 2023 aikana, tarkka ajankohta täsmentyy myöhemmin.

– Markus Hellströmillä on pitkä kokemus vaativista tehtävistä elintarvikealalla ja erinomainen tausta tähän tehtävään, toteaa Peter Fagerholm.

Lisätiedot

Erkki Järvinen, konsernijohtaja/Snellman-konserni  erkki.jarvinen@snellman.fi  0400 455 913

Peter Fagerholm, hallituksen puheenjohtaja/Snellman-konserni  peter.fagerholm@snellman.fi  050 553 3665

Markus Hellström, toimitusjohtaja/Fazer Makeiset  markus.hellstrom@fazer.com  040 732 0057